sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Atlantin ylitys 2014 Adventure of the Seas - Osa 7 - San Juan

16.11.2014 San Juan, Puerto Rico

Takana Atlantin ylitys ja matkaa taitettu laivalla 8550 km.

San Juan aamuhämärässä.
Seuraava risteily alkaa näköjään kunnon festivaalitunnelmissa.
Tuolta tultiin.
Aamulla herättyämme olimme saapuneet San Juanin satamaan ja aamuhämärässä ajattelin vielä lähteä kannelle katsomaan miltä kaupunki näyttää. Seitsämältä taas suunnattiin viimeistä kertaa Windjammeriin aamupalalle. Aamupalan jälkeen käytiin hakemassa hytistä käsimatkatavarat, matkalaukuthan oli jo illalla kadonneet hytin oven edestä, ja menimme odottelemaan laivan yläkannelle omaa laivastanousu aikaa. Laivan kannella olikin paljon henkilökuntaa laittamassa laivaa kuntoon, maalailemassa kaiteita ja korjailemassa joitain paikkoja. Paahtavassa aamuauringossa ei kovin kauaa jaksanut olla, kun ei ollut edes uimavarusteita käsimatkatavaroissa, joten menimme laivan pääravintolaan odottamaan että voidaan nousta maihin.

Puolen tunnin odottelun jälkeen tuli sitten meidän vuoromme poistua laivasta. Menimme ensin suureen halliin, jossa etsimme omat matkalaukut määrätystä paikasta. Tällä kertaa ei laukkujen löytyminen ollut niin haastavaa kuin reilut kaksi vuotta sitten ja päästiin nopeasti jonottamaan passin tarkastukseen. Siinä ei kauaa mennyt, kun maahantulomuodollisuudethan oltiin tehty jo Saint Thomasille tullessa. Ulos päästyämme nappasimme taksin ja pyysimme kuskin ajamaan Caribe Hiltonin pihaan. Matka kesti kymmenisen minuuttia.

Oltiin hotellilla jo yhdentoista aikaan joten meidän huoneemme ei vielä ollut valmis. Virkailija sanoi soittavansa sitten, kun huoneeseen pääsee ja kehoitti menemään hotellin yksityiselle rannalle auringonottoon. Kaivoimme matkalaukuista tarvittavat varusteet ja suuntasimme hotellin pukuhuoneisiin vaihtamaan uima-asut päälle.

Alueella oli useita erilaisia uima-altaita ja sitten hiekkaranta joka rajoittui Atlanttiin, tosin hiekkarantalahteen oli lahden suulle rakennettu aallonmurtaja, joten kovinkaan suuria aaltoja ei rantaan tullut. Vesi meressä oli lähes kolmekymmentä asteista ja mukavahan siellä oli rentoutua. Yhden jälkeen soittivat respasta että huone olisi nyt valmiina. Käytiin vaihtamassa vaatteet ja haettiin laukut säilytyksestä ja sitten tutustumaan huoneeseen. Oltiin tällä kertaa varattu junior suite, koska hintaeroa parille yölle normaalihuoneeseen verrattuna ollut kuin parikymppiä. Huone sekä sen kylpyhuone olivat isoja. Huoneessa oli suuri sohva ja divaani sekä iso kirjoituspöytä, jossa oli taulutelevisio. Tuon television pystyi kääntämään siten, että voi katsoa joko sohvalta tai sitten vastapuolelta sängyn päältä. Ainoa miinus huoneessa oli se ettei kylpyhuoneen liukuovea saanut mitenkään kiinni. Ilmoitimme tästä respaan ja kertoivat ongelman olevan tiedossa, kuitenkaan korjausta ei tullut asiaan näiden kahden vuorokauden aikana, mitä me täällä majailtiin.

Huoneen makuunurkkaus.
Oleskelutilaa.
Huoneeseen tutustumisen jälkeen ajattelimme lähteä käymään Plaza las Americas ostoskeskuksessa, josta olimme lukeneet. Taksilla päästiin sinne parissakymmenessä minuutissa. Kiertelimme eri vaateliikkeitä ja pakko oli käydä Searsilla, kun aiemmin sellaisessa ei oltu käyty. Ostoskeskus on kaksi kertaa suurempi kuin meille tutumpi Helsingissä sijaitseva Itis. Kiertelyjen päätteeksi ajateltiin käydä ostamassa Cheesecake factorysta vielä illaksi kakkupalat. Nuo on aivan todella hyviä, mutta myös makeita. Ei pystytty syömään yhdessä kuin puolet molemmista kakkupaloista, joten jäi sitten seuraavalle päivälle myös kakkua. Iltapalaksi käytiin hotellirakennuksessa olevasta Quiznos Subista flatbreadit, nuo olivat tosi hyviä.

Hieman överiä tuo koristelu täällä päin maailmaa :)
Paikalliset innoissaan katosta satavasta paperisilpusta. Eihän he ole varmaan koskaan oikeaa lunta nähneetkään :)
Joulua odotellaan täälläkin.
Lahjoja kuusen juurella.
17.11.2014

Aamulla lähdettiin hotellin ravintolaan aamupalalle, kun se kerrankin kuului huoneen hintaan. Aamiainen oli todella runsas ja sai vatsan täyteen todella hyvin. Palvelua tosin siellä ei meinannut saada pöytään ohjaamisen jälkeen mitenkään ja ihmetys oli suuri, kun meille tuotiin laskua syömisen päätteeksi. Laskussa luki kuitenkin että kuuluu huoneen hintaan, mutta tipit maksetaan tällä laskulla. Hintaa sitten kahdelle aamiaiselle oli laitettu 52 dollaria ja tämän mukaan sitten pitäisi maksaa tippiä. Suositustipit oli laitettu laskun alaosaan ja maksettiin sitten keskitason tippi 16 dollaria, eli se siitä ilmaisesta aamiaisesta.

Hotellin naapurissakin oli linnoituksen pätkää. Taustalla Condadon kaupunginosaa, jossa enemmän turistihotelleja.
Aamiaisen jälkeen mentiin altaalle ja aurinkoa ottamaan. Altaita oli lukuisia ja myös eräänlaisia porealtaita oli allasalueella. Harmittamaan jäi se että allasbaari oli suljettu, kun sitä ilmeisesti oltiin remontoimassa. Olisi ollut kiva juoda vaikka mojitot vedessä lilluen.

Hotellin allasaluetta.




Puolenpäivän aikaan ajateltiin lähteä kiertelemään San Juanin vanhaa kaupunkia. Otettiin taksi, jolla pääsi nopeasti kaupungille. Kävimme pikaisesti Burger Kingissä syömässä ja siinä huomattiin, että kaupunkia kiertää trolley ja se on vielä ilmainen. Sillä pystyy tekemään hyvän kierroksen kaupungissa ja voi hypätä pois kyydistä kun siltä tuntuu. Hypättiin kyytiin ja lähdettiin kiertämään vanhaa kaupunkia.

Atlantin aaltoja
Ensin trolley meni erikoisen monumenttipuiston vierestä, jossa oli varmaan kymmenen erilaista muistomerkkiä vierivieressä.

Joku poliisien muistomerkki.
Seuraava muistomerkki.
Holokaustin muistomerkki
Seuraava...
... ja seuraava...
... ja näitähän riitti, ei tainnut tulla edes kaikista kuvia.
Castillo de San Cristobal vanhankaupungin saaren keskivaiheilla.
Vanhaa kaupunkia kiertää tälläistä muuria monessa kohtaa.

Poliiseilla vinha menopeli.
Tälläisellä trolleylla voi kierrellä vanhaakaupunkia ilmaiseksi, näkee todella paljon ja voi hypätä missä vain pois ja uudestaan kyytiin kun siltä tuntuu.
Siitä sitten jatkettiin kohti Felipe del Morro linnoitukselle. Päätimme jäädä tässä kyydistä ja mennä kiertelemään linnoitusta. Hieno ja paljon historiaa sisältävä linnoitus todellakin. Suosittelen käymään.

Linnoituksen kartta ja hieman historiaa.
Tykki paikallaan.
Muurit ovat rapistuneet hienosti suolaisessa meri-ilmastossa.
Turisti ja linnoitus.
Tykkialustoja
Näitä siellä köllötteli joka paikassa.
Miehistötiloja.
Vankityrmät.
Linnoitukselta näkyi toiselle puolelle San Juanin lahtea, jossa olisi ollut Bacardin rommitehtaat. Tänne aluksi suunniteltiin menevämme, mutta aikaa ei ollut sitten tarpeeksi lähteä seikkailemaan lautoilla yms. sinne. Aiemmin tehtaalla on päässyt ilmaiseksi kierrokselle, mutta nykyisin kierrokset ovat kuulemma maksullisia.

Keskellä näkyvä kompleksi on Bacardin rommitehdasta.
Condado
Altaita.
Lisää altaita.
Ja vielä.
Illalla pakkailtiin tavaroita ja huomenna olisi sitten vuorossa lento Miamiin ja sitä kautta sitten kotimatka alkaisi.