torstai 25. elokuuta 2016

Atlantin ylitys 2014 Adventure of the Seas - Osa 5 - St Kitts

14.11.2014 Saint Kitts

Aamulla herättyämme olimme saapuneetkin jo Saint Kittsin Basseterren satamaan. Päivä alkoi tuttuun tapaan aamiaisbuffetin antimilla ja vatsat täyteen saatuamme lähdettiin laivan yläkannelle katselemaan miltä Basseterren kaupunki ja ympäristö sieltä näytti. Merelle päin vilkaistessa huomasin että satamalaituriin meidän viereen oli tulossa Carnival varustamon laiva Carnival Valor, joka nähtiin myös 2012 syyskuussa Nassaun satamassa kun olimme siellä Allure of The Seas risteilijällä.
Basseterren keskustaa, etualalla on turisteille tarkoitettu alue ja taustalla sitten alkaa oikea Basseterre.
Satamassa meidän viereen tuli Carnival Valor
Tälle päivälle oltiin varattu retki saarikierrokselle, mutta se alkoi vasta kahdeltatoista ja aamupäivä oli aikaa kierrellä Basseterreä. Jo laiturilta kaupungin puolelle mentyämme huomattiin, että tämä paikka on paljon poikkeava aiemmista Karibialla käydyistä satamakaupungeista. Joka paikka oli hieman nuhjuinen ja remppaamista vaativan näköistä, mutta paikallisia se ei tuntunut haittaavan. Heti ensimmäisenä oli toki hieman paremmin pidettyä kaupunkialuetta matkamuistomyymälöin ja ravintoloineen kun käyhän siellä huomattava määrä risteilyturisteja päivittäin. Mutta kun mentiin eräästä portista "oikeaan" Basseterreen, oli katunäkymä jo aivan toista ja alkoi miljöö näyttämään aivan erilaiselta. Muutamia satama-alueen kauppoja katseltuamme lähdimme takaisin laivaan lounaalle ja valmistautumaan retkelle.

Tälläinen sisäänheittäjä yhdessä matkamuistomyymälässä.
Orkesteri viihdyttää odotellessamme retken alkua.
Lounaan jälkeen kokoonnuttiin satamassa määrätylle alueelle, josta sitten pikkubussin kuski tuli noutamaan meidät. Ensin kiertelimme hieman Basseterren keskustaa ja sitten lähdimme maaseudulle ja ohitimme monia pieniä kyliä. Erikoisuutena matkan varrella oli St Kittsin vanhin pystyssä oleva rakennus, Bloody river muistomerkki sekä pullopuu. Bloody river on muistona siitä kun eurooppalaiset hyökkäsivät St Kittsille 1626 ja murhasivat joen yläjuoksulla 2000 paikallista. Huhujen mukaan joki virtasi verta kolme päivää tapahtuneen jälkeen. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Romney Manor ja Wingfield estate, joka on 1700-luvulta tuottanut sokeria, tupakkaa ja rommia. 1960-luvulta täällä on toiminut batiikki Romney Manor, Verstaassa työntekijät tekevät käsin vaatteita ja seinäkankaita sekä muita käsitöitä. Tämän paikan on tarinoiden mukaan omistanut presidentti Thomas Jeffersonin iso-iso-iso-isoisä. Paikassa on hieno puutarha jossa voi rentoutua ja viettää aikaa. Jonkun aikaa puutarhassa rentouduttuamme oli aika palata autolle kun kyytimme lähti seuraavaksi kohti pääkohdettamme. Matkalla pysähdyimme kirkon pihalla olevan hautausmaan viereen, johon Thomas Jeffersonin kaukainen isoisä oli haudattu.

Berkeley Memorial
Lumihaikaroita
Oppaan mukaan St Kittsin vanhin pystyssä oleva asuinrakennus.


Romney Manorin tiluksia
Hieno penkki


Käsityöläinen toimessaan
St Thomas Anglican church - Tämän pihaan on Thomas Jeffersonin esi-isä haudattu
Pääkohteenamme oli Brimstone Hill Fortress. Linnoitus sijaitsi korkean vuoren huipulla jonne mentiin kapeaa tietä jyrkän vuoren rinnettä sademetsän keskellä. Näkyipä muutamia apinoitakin matkan varrella, mutta arkoja olivat ja juoksivat piiloon, ennen kun ehti kuvaa ottamaan. Lopulta mutkaisen tien päässä oli itse linnoitus.
Ensimmäiset tykit pystytettiin tälle vuorelle 1690 jolloin Britit yrittivät vallata saaren Ranskalaisilta ja itse linnoituksen rakentaminen kesti sata vuotta. Linnoitus oli hieno ja siellä oli paljon rekvisiittaa linnoituksen kukoistuksen ajalta. Sinne oli rakennettu jopa täysin alkuperäistä vastaava huone miehistön majoitukseen kaikkine tarvikkeineen. Tykkitasanteilta oli hienot näköalat moneen suuntaan. Pari tuntia kierreltyämme linnoitusta ja tutustuen linnoitusmuseoon oli aika kivuta alaspäin autolle, josta kyyti takaisin satamaan lähti.

Brimstone hill Fortress
Alempi bastioni. Tuota kiemurtelevaa tietä pitkin tultiin tänne ylös.
Vankityrmä
Tykkirivistö länteen päin.
Tykit pohjoiseen päin. Horisontissa naapurisaari Sint Eustatius
Kansallismuseo Basseterren keskustassa
Heippa vaan St Kitts
Auringon viimeiset säteet Karibialla
Laivalle päästyämme ilta meni tuttuun tapaan illallisella ja laivan kiertelyllä. Kävin vielä kuuman päivän päätteeksi uimassa yläkannen altailla ja se virkisti kummasti, vaikka ulkolämpötilakin oli lähempänä kolmeakymmentä.

Iltauinnilla
Seuraavana päivänä olisi satamapysähdys Saint Thomasin saarella Charlotte Amalien kaupungissa. Täällä oltiin edellisellä risteilyllä kierrelty kaupunkia eikä siellä sen ihmeellisempää näkemistä ole, jos ei tykkää hirveästi timantti ja korukaupoista ja muista matkamuistomyymälöistä. Ajateltiin pitää tällä kertaa vain rantapäivä ja otettiin sitten laivayhtiöltä rantaretki, eli huomenna tiedossa vain rannalla makaamista ja uimista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti